Rohkeudesta ja raukkamaisuudesta

Kolme teesiä Körristä

1. Körri ei tappele, tuhoa tai ole vihainen. Jos tilanne vaikuttaa uhkaavalta, se heilauttaa rauhoittavasti häntäänsä ja menee pois. Pentuna se ei pilannut yksiäkään kenkiä, jouluisin joku toinen joutuu avaamaan sille siankorvan lahjapaketista sen kieltäytyessä repimästä paperia.

(Lapinkoira on siinä vaiheessa jo niellyt siankorvan. Ja paperin.)

2. Körri on rotunsa puolesta luonnostaan epäluuloinen vieraita kohtaan, mutta luottaa omaan väkeensä sokeasti. Ei ole kulkuneuvoa, johon se ei isäntänsä perässä hyppäisi, ei hoitotoimenpidettä, jota sille en saisi tehdä.

3. Körri on aidosti yksi hyväntahtoisimmista ja kilteimmistä koirista, joihin elämässäni olen törmännyt.

Körri on myös ensimmäinen koira, jonka kanssa olen joutunut tekemään töitä päästäkseni eroon sille syntyneestä pelosta. Pentuna Körri säikähti pahasti ajattelemattoman nuoren miehen käytöstä, joka vaikutti koiran vinkkelistä hyökkäykseltä, ei leikiltä. Muutamaa vuotta myöhemmin Körrin kammo vain vahvistui: Se oli juoksemassa edelläni pihallamme kohti tuttua kotiovea, kun ohi kulkeva mieshenkilö nappasi sitä niskasti kiinni ja tyrkkäsi ruusupensaaseen.

Seurauksena pikkukaveri alkoi pelätä vieraita miehiä. Ystävien ja tuttavien saapuessa kotiimme Körri pakeni sängyn alle. Jos pakopaikkaa ei ollut, se tärisi ja läähätti hädissään. Kerran se pakeni avoimesta ulko-ovesta pesukoneen korjaajaa ja löytyi harhailemasta lähellä vilkasta autotietä.

Koko lauman mielenrauhan sekä Körrin hyvinvoinnin ja turvallisuuden vuoksi päätin alkaa aktiivisesti häivyttää mittelimme miespelkoa. Kuten pelkojen voittamisessa yleensäkin, toimiva keino oli siedättäminen. Oikeastaan riitti, että vieraita neuvoi olemaan kiinnittämättä Körriin huomiota. Aluksi se tuijotteli nurkasta tai sängyn alta, mutta ei enää läähättänyt tai tärissyt. Myöhemmin se hiipi vesikupille, seuraavaksi se saattoi pyörähtää luonani olohuoneessa.

Ja tänään. Tänään olimme kylässä paikassa, jossa odotti kolme Körrille vierasta mieshenkilöä. Körri tuijotti, nuuhkaisi ja meni rapsutettavaksi.

Rohkeutta ei ole se, ettei pelkää mitään. Rohkeutta on se, että toimii pelosta huolimatta.

Lopuksi vielä terveiseni pienen, ystävällisen koirani pusikkoon viskanneelle miehelle: Olen pahoillani, että pelkäät koiria ja että raukkamaisesti purat sen niihin vaarattomiin ja viattomiin. Olen pahoillani, ettet koskaan tule kokemaan koiran ystävyyttä. Eniten olen kuitenkin pahoillani siitä, että sinun perinnöksi annettujen pelkojesi takia sitä eivät tule kokemaan myöskään lapsesi tai lapsenlapsesi. Olen kovin pahoillani.