Vanhoja kuvia irc-gallerian -kyllä, se on näköjään vielä olemassa- syövereistä pelastaessani tuli mieleeni joskus kuulemani totuus kirjoittamisesta.
"Kirjat kirjoitetaan usein matkanteosta, koska silloin niihin saadaan jo valmiiksi alku, keskikohta ja loppu."
Vertauskuvia ällöttävissä määrin rakastavana ja analysoivana päätin päästää 2000-luvun galleriakuvat viimeiselle ehtoolliselleen ja samalla todistaa, miten monessa asiassa onkaan alku, keskikohta ja loppu. Ja miten suurin niistä on keskikohta.
Kuten muistini tavoittamattomiin painunut viisas mies/nainen sanoi, matkantekoon kuuluvat alku, keskikohta ja loppu.
Mutta ei kukaan matkassa parhaana hetkenä pidä pakkaamista tai lentokentällä odottelua, hienointa ovat matkalla koetut hetket ja seura, jonka kanssa nuo hetket koetaan. Ainakin hyvässä matkassa ovat.
Ja minä teen vain hyviä matkoja.
Herkullisen ruuan odottaminen on tuskallisen ihanaa, sen loppuminen taas pelkkä suuri tragedia. Mutta se keskikohta, se on pelkkää juhlaa.
Jos ajanjakso tavoitteiden asettamisen ja niiden saavuttamisen välillä on matka, pitäisi silloinkin viisaan ihmisen maailmassa parasta olla juuri keskikohta. Ei maisterinpapereiden tai unelmatyön saaminen ole hienoa, jos niitä tavoitellessaan on hukannut kaikki ne ystävät, joiden kanssa sitä olisi voinut juhlistaa. Jos yhtä päämäärää odotellessaan unohtaa elää elämäänsä, on menetettyä aikaa turha myöhemmin pyydystellä takaisin.
Hyvästä kirjasta löytyvät alku, keskikohta ja loppu, mutta ei se pelkkä loppu kirjasta koskaan hyvää tee. Täytyy olla laadukas keskikohta.
Tätä kirjoittaessani istun pendolinossa matkalla Helsingistä Jyväskylään, ulkona pyryttää jatkuvasti lunta, ja luottamukseni valtion rautateihin on nollassa. Matkani päätepisteessä odottaa tämä:
Poikkeus vahvistaa säännön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti