and a happy new year.

Kyllä, aion julkaista blogissani vuosigallupin. 

Ei, en aio vastata siihen sanallisesti.

1. Oletko saanut uuden ystävän vuoden 2011 aikana?

2. Oletko tehnyt jotain vuonna 2011, mitä et ole ennen tehnyt?

3. Kerro pari parasta muistoasi tältä vuodelta?

4. Mikä oli paras reissu?

5. Mikä oli vuoden paras ostoksesi?

6. Kenen käytös ansaitsi kiitosta vuonna 2011?

7. Mikä oli paras lukemasi kirja vuonna 2011?

8. Ketä kaipasit?

9. Mikä tai kuka sai sinut pysymään järjissäsi?

10. Arvokkain elämänohje, jonka opit vuonna 2011?

Oikotie onneen

Koska muutama päivä sitten jaoin laumamme näkemyksen Helsingin parhaasta paikasta, seuraa luonnollisena jatkeena kertomus omasta Maailman Parhaasta Paikastamme.

Teoriamme mukaan onnellisuuteen vaaditaan viittä asiaa.

Lepo. Väsyneenä kaikki vastoinkäymiset tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, mikään ei tunnu mahtavalta. Väsyneenä meistä jokainen on huonoimmillaan, kukin tavallaan: Toiset rähisevät pyllykarvoja koskettaville, toiset kiihtyvät huutoitkuraivareihin puhelimessa, eräät ölisevät vihaisesti univalaistusta häiritseville kattolampuille. Maailman Parhaaseen Paikkaan päästessämme me suuntaamme jokainen omalle unipaikallemme, ei koskaan liian kuumalle, ei koskaan liian kylmälle, ja me nukumme tyytyväisinä, unia näkemättä.

Vapaus. Pääkaupunkiseudulla aamumme alkaa herätyskellon pirinällä, pantojen pujottamisella, liikennevalojen vaihtumisen odottelulla. Maailman Parhaassa Paikassa me heräämme kun haluamme, avaamme ulko-oven, tassuttelemme vapaina ulos, kuka rantaan, kuka järveen. Ihan miten meitä huvittaa.

Kiireettömyys. Paikassa, jossa puhelimeen vastoin tahtoa vastaaminen tai sähköpostin turha tarkistaminen on jo ajatuksena naurettava, tavoittavat laumamme loputkin jäsenet viimeistään muutaman päivän jälkeen Körrin asenteen: aina täytyy olla aikaa olla tyytyväinen.

Tila. No sitä täytyy olla. Ja sen täytyy olla kaunista.

Mielenrauha.

Olisi toki teeskentelyä väittää, etteikö koiranpentu voisi ohittaa jokaista edellämainittua kohtaa, ja löytää onnellisuutta elämänsä ensimmäisestä joulukinkkuviipaleesta.

Onnellista aatonaattoa.

Helsingin paras paikka

Pääkaupunkiseudun joulukuu on tähän mennessä ollut pimeä, lumeton, pimeä ja pimeä. Merkittäköön kuitenkin lokikirjoihin, että 16.12.2011 Helsingin parhaassa paikassa, Rajasaaressa, paistoi aurinko.

Ja se oli meistä oikein mukavaa.

(...poseeraamisesta puheenollen...)

Vastarannankiiski: osa III

Omasta mielestäni vanhassa, lapsuudesta tutussa kynttelikössä ikkunalaudalla oli ihan riittävästi joulukoristetta.

Onnin mielestä ei.

All eyes on me

Mittelspitz ei välttämättä pärjää lapinkoiralle koossa, kylmänsietokyvyssä tai manipulointitaidoissa. Mutta kun selasin vanhoja kuvakansioita, löysin taidon, jossa lappalaiset joutuvat nöyrtymään saksalaisten ylivertaisuudelle.

Suurimmassa osassa lapinkoirista otetuista kuvista ne nimittäin näyttävät tältä:

Kun taas mitteleiden edustajamme näyttää tältä:

'

Tutiskaa, lappalaiset: tämä kaveri tietää, miten poseerataan.

Painonnostaja

"An obstacle to success in the path of the weak...

...becomes only a stepping stone in the path of a strong."

Onni on nyt ohittanut Körrin elopainossa. Vaikka Körri muuta yrittääkin uskotella, sitä ei oikeasti paljon naurata.

Pros & Cons

Tämä päivä on jälleen kerran todistanut asianosaisille, että kaikessa on puolensa.

Seuraavan kahden kuukauden lukuohjelma aiheutti masennusta.

Mutta jos sitä ei olisi ollut, ei sen karsimisesta puoleen olisi voinut tulla niin riemastunut olo.

Suklaakeksien paistaminen porukalla aiheutti kilpailutilanteen: mitä, jos ne ehtivät loppua ennen kuin maha on ahdettu täyteen?

Eivät ehtineet. Paha olo sen sijaan ehti tulla.

Mustan pennun pukeminen heijastinliiviin Helsingissä toi emännälle astetta turvallisemman olon.

Pennulle se toi entistä suuremman tuhontavietin.

1½ hengen jättituoli on Körrin mielestä täydellinen pesänmöyhimispaikka.

Toisaalta, siinä on harmillisen paljon hyppytilaa myös koiranpennulle.

Muutaman euron untuvatossut kirpputorilta ilahduttavat sekä hintansa, lämmönvarastointikykynsä että karvareunansa puolesta.

Ei, niissä ei ole kerrassaan mitään vikaa. Ne ovat meistä kaikinpuolin ihan syötävän ihanat.