Oppeja, sukkia ja sukkaoppeja

Olemme Onnin kanssa käyneet nyt kaksi kertaa pentutokossa, kurssilla, johon syksyllä meidät ilmoitin. Kurssin tarkoituksena ei ole opettaa koiraa heittämään takaperin volttia kerien käskystä, vaan tunneilla harjoitellaan luoksetulon ja kontaktin ottamisen kaltaisia perusjuttuja häirityssä ympäristössä, muiden koirien läsnä ollessa. Kurssilla Onni oppii keskittymään minun edesottamuksiini, ja minä opin luottamaan siihen, että kyllä tämä pentu osaa, jos vain osataan opettaa.

Tämän postauksen tarkoituksena olikin esitellä kolmannen kurssikerran sisältöä. Olin maanitellut mukaani kuvaajankin, ja kurvatessamme koulutushallin pihaan tilanne vaikutti lupaavalta. Autosta ulos kömmittyämme tuuraajaksi ilmoittautunut kouluttaja kuitenkin kertoi pahoitellen eteensä kerääntyneille kuulijoille, että hänelle ei ole toimitettu hallin avaimia, ja opetuskerta joudutaan perumaan.

Näin ollen minulla on tarjota kuvamateriaalia tasan yhden otoksen verran. Kuvan pennulla mahdollisesti havaittava itsetyytyväinen ilme selittyy sillä, että se uskoo pelkällä saapumisellaan juuri karkoittaneensa kymmenen muuta koirakkoa takaisin autoihinsa.

Ei siinä kuitenkaan vielä kaikki! Jotta pettymys puuttuvasta koulutuskuvituksesta ei olisi niin musertava, esittelemme teille sukan metsästyksen kolme keskeisintä vaihetta:

Vaihe 1: Hiljainen tavoittelu

Vaihe 2: Saaliin valikoiminen ja vartioiminen

Vaihe 3: Kamppailu sukan herruudesta

Vastarannankiiski: osa IV

Koira poikkeaa ihmisistä lukemattomissa asioissa, joskus suurissa, joskus pienissä. Suuremman luokan eroavaisuuksia lienee ainakin jokaisen koiran sisäänrakennettu kyky keskittyä automaattisesti niihin pieniin ja tärkeisiin onnenhetkiin.

Toisaalta, juuri sieltä pienten onnenhetkien valikoimista löytyvät ihmisen ja koiran väliset pienemmät erot.

Käytännön esimerkki: 

Onnin mielestä oli erinomaisen nerokas idea yhdistää kaksi suosikkijuttua, lumi ja äitini ja Onnin lempivillasukat.

Äitini mielestä ei.

Lumipallona luoksesi pompin

Olen vahvasti sitä mieltä, että tänäkin vuonna lumi lopulta päätti sataa jäädäkseen lähinnä siksi, etteivät lapinkoirat olisi niin kovin pettyneitä.

Lapinkoira ja lumi ovat yhdistelmä, jota on vaikea kuvailla henkilölle, joka ei kyseistä ilmiötä ole koskaan todistanut. Lapinkoiran pentu ja lumi taas ovat yhdistelmä, jota ei tuolloin edes kannata yrittää sanoin kuvata.

Luulen, että lappalaistemme rakkaudessa lunta kohtaan on jotain samaa kuin tiettyjen noutajien vesi-innostuksessa. Lumen laskeuduttua lapinkoiran käyttäytyminen lenkillä muuttuu silmissä: Se ryntäilee penkereeltä toiselle, yrittää nuuskutella kaikkea samanaikaisesti, kerryttää ison kasan lunta kuononsa päälle ja lopulta hautaa koko päänsä kinokseen. Kuin arktinen, karvainen strutsi.

Lumen sulaminen on joka kevät samanlainen tragedia. Lapinkoira seuraa pihan hupenevia kinoksia hätääntyneenä, siirtelee luukätköjään pienimmistä lumikasoista isompiin, ja lopulta linnoittautuu viimeisen lumilaikun päälle istumaan tai makaamaan.

"Minä vartioin tätä tässä, ettei se pääse karkuun. Ja välillä ihan vähän syön sitä, varmuuden vuoksi."

Onneksi nyt on vasta tammikuu. 

Ps. Jos sinulla on vaikeuksia tunnistaa maastoutunut lapinkoira, tässä vinkki: Talvisessa koirapuistossa lapinkoira on se yksikseen örisevä möykky, joka näyttää kutakuinkin tältä:

Uudenvuodenlupauksia

Oli vuoden ensimmäinen päivä, ja merikin näytti siltä, ettei se tiennyt, mitä tässä nyt oikein pitäisi tehdä.

Tuleeko sieltä pakkasta vai plussaa, kannattaako jäätyä vai odotella velloen kesää?

Meri ei ollut yksin.

Vuoden ensimmäisenä päivänä yritin päättää, aloittaako vuosi terveellisesti hedelmillä vai lenkkeilemällä. Söin tacoja.

Vuoden ensimmäisenä päivänä piti ratkaista, saanko tänä keväänä oikeustieteen notaarin tutkinnon vai kirjoittamisen perusopinnot kokonaisuudessaan valmiiksi. Siirsin päätöksen tulevaisuuden itselleni tehtäväksi.

Vuoden ensimmäisenä päivänä mietin kovasti, mitä kaikkea tulevalta vuodelta haluaisin, ja mistä asioista haluaisin varmuuden.

Lopulta totesin, että vaikka ainokainen uudenvuodenlupaukseni onkin oikein hyvä(hanki toimiva internet-yhteys), täytynee minun tehdä vielä toinen mokoma. Jos kerran merikään ei tiedä, pitääkö sen tänä vuonna vielä jäätyä, taidan minäkin tyytyä epätietoisuuteen. Lupaan siis, että tulevana vuonna, odotellessani, mitä sillä minulle on tarjottavanaan, keskityn olemaan tyytyväinen tähän hetkeen ja sen tarjontaan. Esimerkiksi siihen, että meri on kaunis juuri nyt, eikä minun pentuni pelännyt raketteja.