Saattanut jäädä, vaikka ulkona näytti tältä:
Ravattuani ensin tunnin lumihangessa ja sen jälkeen toisen tunnin vedessä (en hulahtanut avantoon, hurautin uimahalliin), löysin jälleen kerran liikunnan parhaan puolen: Sen jälkeen tulee kovempi nälkä, ja voi syödä ENEMMÄN. Kaupasta kassiin tiensä löysivät kaksi ranskanleipää kavereineen.
Pesto-vuohenjuusto-parma bruschettat
1 ranskanleipä tai muuta mieluisaa leipää
Purkki pestoa
Pötkö vuohenjuustoa
Kirsikkatomaatteja
Ilmakuivattua kinkkua
Rucolaa
Leikkaa leipä sopivan kokoisiksi viipaileksi, voitele pestolla. Rapsakoita 200-asteisessa uunissa muutama minuutti. Heitä päälle viipaloidut kirsikkatomaatit & vuohenjuusto ja anna olla uunissa siihen saakka, että vuohenjuusto on sulanut ja hieman ruskistunut. Taiteile päälle kinkku ja rucola. Syö.
Ja sitten siitä toisesta ranskanleivästä.
Kulinaristitiimimme kiittää, kuittaa ja kumartaa.
Itse ainakin olisin melkoinen kotihiiri ilman koiria, tai siis eipä sitä juuri tulisi ulkoiltua, jos ei olisi pakko, mutta kun on koiria ja siten pakko, niin se on ihan mukavaa kuitenkin. :)
VastaaPoistaleila: Nimenomaan! Ulkoilupakosta tulee viimeistään koirien kanssa sellaista positiivista pakkoa :D
Poista