Onni on koiranpentu

Te kaikki olette nähneet herttaisia kuvia postikorttien koiranpennuista. Niitä rusettikaulaisia pikku söpöläisiä, jotka napittavat sievästi koreistaan suurilla, kosteilla suklaasilmillään. Usein ne ovat asettautuneet kauniisti riviin, eikä yksikään niistä roiku toisen poskessa, järsi korin reunaa tai pyllistä kameralle.

Minulla on teille paljastus: se kaikki on kavalaa silmänlumetta. Heti kameran räpsähdettyä pennut hajaantuvat omiin ilmansuuntiinsa, pari järsimään sähköjohtoa, muutama nahistelemaan kuvaajan kengänpohjallisista. Yksi jää kakkaamaan koriinsa.

Suurin osa koiranpennun hankkivista ihmisistä onneksi on tästä salajuonesta tietoinen. Niin olin minäkin. Olen kuitenkin huomannut, että kaikesta varautumisesta huolimatta yllätyksiä voi ilmetä.

Yllätyksenä voi tulla syysaamun kylmyys, kun ryntäät ulko-ovesta alushoususillasi, yrittäen toisella kädelläsi kiskoa villatakkia kiinni, toisella kädellä raahata ruohikolle pentua, jonka olet löytänyt säkkituolista kuopimasta itselleen kakkapaikkaa.

Yllättävää voi olla koiranpennun suunnaton ahneus, kun sen mielestä vanhemmalle koiralle annetaan ruokaa ihan liian hitaasti, ja se päättää nopeuttaa catering-palvelua nappaamalla ruuat talteen kädestäsi. Tai luulee nappaavansa, mutta vahingossa nappaakin palan pikkurillistäsi.

Samoin yllättävää voi olla se paheksunnan määrä, jonka vanhempi koira toisinaan onnistuu sisällyttämään syyttäviin katseisiinsa.

Harmiksesi ja kuvotukseksesi voit yllättyä siitäkin, ettet muistanut koiranpennun syövän ihan mitä tahansa. Kun siis idioottimaisuuksissasi kuvittelet hihnan toisessa päässä olevan, kuten viimeiset vuodet on ollut, valistuneen ja viisaan täysikasvuisen lapinkoiran, ja työnnät mitään ajattelematta kätesi siihen, mitä pentu maasta on napannut, voit syyttää vain itseäsi, kun huomaat olevasi rannetta myöten vieraan koiran ulosteessa.

Aivan varmasti yllättävää on myös se, että pentu päättää nostaa ensimmäisen kerran jalkaansa alle kymmenviikkoisena. Pikkuveljesi uuteen kenkään.

Helpointa olisikin, jos koiranpennut säilyisivät samanlaisina kuin postikorttien kuvissa. Liikkumattomina, hajuttomina ja mauttomina.

Onneksi kukaan ei ole määrännyt, että elämän pitäisi olla helppoa.